Hinnastoissa ovat yleisimpien tutkimusten hinnat sekä vastaanottojen alkaen-hinnat.

Lääkärit toimivat itsenäisinä ammatinharjoittajina ja määrittelevät itse palkkionsa.
Hinnaston vastaanottokäyntien hinnat ovat suuntaa antavia, joten ne voivat vaihdella asiantuntijan mukaan.
Kun valitset asiantuntijalle ajan verkkoajanvarauksessa, saat tarkemman hinta-arvion vastaanotosta.
Vastaanoton hinta määräytyy vastaanoton kokonaiskeston perusteella. Kokonaiskestoon sisältyy vastaanottoajan lisäksi myös aika, jonka asiantuntija käyttää esitietoihin tutustumiseen ja kirjausten tekoon potilastietojärjestelmään. Vastaanoton pituuteen ja hintaan voivat vaikuttaa myös tutkimustulosten kuuleminen ja jatkohoidon suunnittelu. Jos nämä asiat hoidetaan vastaanoton yhteydessä, käynnin kesto voi pidentyä. Mikäli niistä keskustellaan erillisellä etävastaanotolla (esimerkiksi puhelimitse), laskutetaan erillinen etävastaanoton hinta. Myös etävastaanottojen eli puhelin- ja videovastaanottojen hinta perustuu kokonaiskestoon. Hintoihin lisätään erikseen palvelumaksu, e-reseptimaksu, Kanta-maksu sekä mahdolliset toimenpidemaksut.
Hinnat ovat voimassa arkisin klo 7–21. Muina aikoina hintoihin lisätään korotukset:
arkisin klo 21–7 hintojen korotus on 100 %
lauantaisin klo 7–18 välillä korotus on 30 %
lauantaisin klo 18 jälkeen korotus on 100 %
sunnuntaisin ja juhlapyhinä korotus on 100 %, juhlapyhien aattona klo 18 jälkeen korotus on 100 %
joulu- ja juhannusaattona sekä pääsiäislauantaina korotus on 100 % ja näitä edeltävänä päivänä klo 18 alkaen korotus on 100 %.
Palvelumaksu 32,90 €
Palvelumaksu hoitajat ja terapeutit 9,50 €
Palvelumaksu hierojat 4,00 €
Palvelumaksu kattaa vastaanottokäyntiin liittyviä taustatoimia ja palveluita, joilla varmistamme asiointisi sujuvuuden Pihlajalinnassa. Palvelumaksu liittyy esimerkiksi ajanvarauksen, ilmoittautumisen ja asiakaspalvelun järjestämiseen sekä digitaalisten palveluiden ylläpitoon.
E-reseptimaksu 2,00 €
Veloitetaan E-reseptiarkistoon tallennetuista reseptimääräyksistä.
Kanta-maksu 4.00 €
Kanta-maksu veloitetaan kaikista käynneistä, joissa tallennetaan tietoja valtakunnalliseen Kanta-arkistoon. Näin terveystietosi ovat turvallisesti ja keskitetysti saatavilla eri terveydenhuollon toimijoiden kesken. Kanta-maksu koskee esimerkiksi lääkärin-, hoitajan- ja terapeutin vastaanottokäyntejä sekä muita käyntejä, kuten kuvantamispalveluita, joissa terveystietojasi päivitetään Kanta-palveluun.
Laskutuslisä 6,14 €
Varatun ajan voi perua veloituksetta viimeistään 24 tuntia ennen varattua aikaa. Myöhemmin tehdyistä peruutuksista tai peruuttamattomasta ajasta varaamme oikeuden veloittaa varatun palvelun täyden hinnan. Lue lisää: Ajan varaaminen ja peruminen.
Käsittelymaksu veloitetaan ehtojen vastaisesti perutun tai perumattoman käynnin laskutuksen yhteydessä. Käsittelymaksu kattaa ajanvaraukseen ja peruttujen aikojen käsittelyyn liittyviä taustatoimia ja palveluita, kuten digitaalisten palveluiden ylläpidon. Lisäksi käsittelymaksu kattaa laskutuksesta aiheutuvat kulut.
Vastaanottokäynnin lisäksi veloitetaan erikseen:
Vastaanotolla tehdyt tutkimukset ja toimenpiteet
Lausunnot
Lääkärin määräämät lääkkeet
Hoitotarvikkeet
Puhelimitse tapahtuvat kontaktit
Laboratoriotutkimukset
Kudosnäytteet
Reseptin uusinnat
Apuvälineet ja tuet
Rokotteet
Vastaanotolla tehtävistä toimenpiteistä laskutetaan lääkärinpalkkio ja laitososuus, joka sisältää tarvikkeet ja avustavan henkilökunnan.
Pihlajalinnassa on käytössä suorakorvausmenettely Kela-korvauksissa.
Vastaanottokäynti 8,00 €
Videovastaanotto 8,00 €
Puhelin-/chat-vastaanotto 8,00 €
Lääkärinlausunto B 9,00-15,00 € (korvauksen suuruus riippuu lausunnon laajuudesta)
Lääkärintodistus A tai D 5,00 €
Vastaanottokäynti 50,00-60,00 € (korvauksen suuruus riippuu vastaanoton pituudesta)
Videovastaanotto 40,00 €
Puhelin-/chat-vastaanotto 12,00 €
Lääkärinlausunto B 13,00-22,00 € (korvauksen suuruus riippuu lausunnon laajuudesta)
Lääkärintodistus A tai D 7,50 €
Vastaanottokäynti 70,00 €
Videovastaanotto 30,00 €
Puhelin-/chat-vastaanotto 12,00 €
Korvaus 15,00 €
Käyntien määrä enintään 4 käyntiä vuodessa
Käynteihin ei tarvita lääkärin lähetettä
Lisätietoja hinnoista saat asiakaspalvelustamme numerosta 010 312 010.
Pihlajalinna vastaa vain omissa kanavissa ja materiaaleissa julkaistuista hintatiedoista. Pidätämme oikeudet muutoksiin.
Lääkärien ja muiden asiantuntijoiden chat-vastaanotot
Yksityisasiakkaan etävastaanoton hinnoittelu riippuu vastaanoton luonteesta. Käynti veloitetaan vastaanoton jälkeen.
Ajanvarauksella toteutettavat lääkärien ja muiden asiantuntijoiden puhelin- ja videovastaanotot veloitetaan vastaanottojen hinnastojen mukaisesti.
ma–pe
Omavastuu Kela-korvauksen jälkeen 50,00 €
la–su
Omavastuu Kela-korvauksen jälkeen 67,00 €
Yksityisasiakkaan etävastaanoton hinnoittelu riippuu vastaanoton luonteesta. Käynti veloitetaan vastaanoton jälkeen.
Ajanvarauksella toteutettavat lääkärien ja muiden asiantuntijoiden puhelin- ja videovastaanotot veloitetaan vastaanottojen hinnastojen mukaisesti.
arkipäivät
Omavastuu Kela-korvauksen jälkeen 85,00 €
lauantai
Omavastuu Kela-korvauksen jälkeen 105,00 €
sunnuntai
Omavastuu Kela-korvauksen jälkeen 122,00 €
Yksityisasiakkaan etävastaanoton hinnoittelu riippuu vastaanoton luonteesta. Käynti veloitetaan vastaanoton jälkeen.
Ajanvarauksella toteutettavat lääkärien ja muiden asiantuntijoiden puhelin- ja videovastaanotot veloitetaan vastaanottojen hinnastojen mukaisesti.
Yksityisasiakkaan etävastaanoton hinnoittelu riippuu vastaanoton luonteesta. Käynti veloitetaan vastaanoton jälkeen.
Ajanvarauksella toteutettavat lääkärien ja muiden asiantuntijoiden puhelin- ja videovastaanotot veloitetaan vastaanottojen hinnastojen mukaisesti.
Voit katsoa asiantuntijakohtaisen hinnan verkkoajanvarauksesta klikkaamalla asiantuntijan nimeä.
30 min
45 min
60 min
Hinta määräytyy vastaanoton kokonaiskeston perusteella. Kokonaiskestoon sisältyy vastaanottoajan lisäksi myös aika, jonka hoitaja käyttää esitietoihin tutustumiseen ja kirjausten tekoon potilastietojärjestelmään.
Vastaanottohintoihin lisätään erikseen Kanta-maksu. Lisäksi lääkkeet, rokotteet, apuvälineet ja tuet, tarvikemaksut sekä erikoishaavanhoitotuotteet laskutetaan erikseen.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
Hinnat ovat voimassa arkisin klo 7–21. Muina aikoina hintoihin lisätään korotukset:
arkisin klo 21–7 hintojen korotus on 100 %
lauantaisin klo 7–18 välillä korotus on 30 %
lauantaisin klo 18 jälkeen korotus on 100 %
sunnuntaisin, juhlapyhinä ja juhlapyhien aattona klo 18 jälkeen korotus on 100 %
Enintään 10 min
Enintään 20 min
Enintään 30 min
Enintään 45 min
Enintään 60 min
Yli 60 min, korotus alkavalta 15 min
Enintään 60 min
1–2 rokotetta
Hinta määräytyy vastaanoton kokonaiskeston perusteella. Kokonaiskestoon sisältyy vastaanottoajan lisäksi myös aika, jonka hoitaja käyttää esitietoihin tutustumiseen ja kirjausten tekoon potilastietojärjestelmään.
Hinnasto koskee sekä lääkärikeskuksessa että etänä tapahtuvia vastaanottoja.
Vastaanottohintoihin lisätään erikseen Kanta-maksu. Lisäksi lääkkeet, rokotteet, apuvälineet ja tuet, tarvikemaksut sekä erikoishaavanhoitotuotteet laskutetaan erikseen.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
Hinnat ovat voimassa arkisin klo 7–21. Muina aikoina hintoihin lisätään korotukset:
arkisin klo 21–7 hintojen korotus on 100 %
lauantaisin klo 7–18 välillä korotus on 30 %
lauantaisin klo 18 jälkeen korotus on 100 %
sunnuntaisin, juhlapyhinä ja juhlapyhien aattona klo 18 jälkeen korotus on 100 %
Enintään 20 min
Enintään 30 min
Enintään 45 min
Enintään 60 min
Hinta määräytyy vastaanoton kokonaiskeston perusteella. Kokonaiskestoon sisältyy vastaanottoajan lisäksi myös aika, jonka hoitaja käyttää esitietoihin tutustumiseen ja kirjausten tekoon potilastietojärjestelmään.
Vastaanottohintoihin lisätään erikseen Kanta-maksu. Lisäksi lääkkeet, rokotteet, apuvälineet ja tuet, tarvikemaksut sekä erikoishaavanhoitotuotteet laskutetaan erikseen.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
Hinnat ovat voimassa arkisin klo 7–21. Muina aikoina hintoihin lisätään korotukset:
arkisin klo 21–7 hintojen korotus on 100 %
lauantaisin klo 7–18 välillä korotus on 30 %
lauantaisin klo 18 jälkeen korotus on 100 %
sunnuntaisin, juhlapyhinä ja juhlapyhien aattona klo 18 jälkeen korotus on 100 %
Enintään 20 min
Enintään 30 min
Enintään 45 min
Enintään 60 min
Kouvola
Pihlajalinna Kouvola tarjoaa asiakkaalle laajasti palveluita erilaisten ihosairauksien, arpien ja ikämuutosten hoitoon. Ihon- ja esteettisen hoidon palvelut ovat saatavilla esteettisen sairaanhoitajan Suvi Parviaisen vastaanotolla.
Hinnat sisältävät alv:n 25,5 %.
Lisäkysymykset suoraan esteettiseltä sairaanhoitajalta 040 612 6727 tai sähköpostitse [email protected]

64 mg/2ml

1 ml
Pihlajalinna Pikku Huopalahti
278,00 € (alv 0 %)
Esim. nenänpielet
330,00 € (alv 0%)
Esim. nenä
411,00 € (alv 0 %)
Posket ja nenä, < 5x5cm alue
478,00 € (alv 0%)
Posket ja nenä, < 10x10cm alue
536,00 € (alv 0%)
Posket, nenä ja leuka > 10x10cm alue
607,00 € (alv 0%)
Hintaan lisätään palvelumaksu.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
Hinnat sisältävät alv:n 25,5 %.
Usean alueen hoidoissa isoin alue on normaalihintainen, muut -20 %.
Esim. ylähuuli tai leuka
77,00 € (alv 0%)
Leuka medium
110,00 € (alv 0%)
Leuka medium + ylähuuli
142,00 € (alv 0%)
Koko kasvot
175,00 € (alv 0%)
153,00 € (alv 0%)
175,00 € (alv 0%)
221,00 € (alv 0%)
311,00 € (alv 0%)
177,00 € (alv 0%)
268,00 € (alv 0%)
296,00 € (alv 0%)
306,00 € (alv 0%)
363,00 € (alv 0%)
443,00 € (alv 0%)
299,00 € (alv 0%)
386,00 € (alv 0%)
470,00 € (alv 0%)
Laaja selkä, hauikset + strippi
550,00 € (alv 0%)
117,00 € (alv 0 %)
Testi sisältää palvelumaksun.
Testi sisältää palvelumaksun.
Testi sisältää palvelumaksun.
Testi sisältää palvelumaksun.
Testi sisältää palvelumaksun.
Testi sisältää palvelumaksun.
Testi sisältää palvelumaksun.
Alle 2-vuotiaat
Testi sisältää palvelumaksun.
Kpl
Testi sisältää palvelumaksun.
Kuormituslaboratorio, Pihlajalinna Pikku Huopalahti, Helsinki
Hinta ilman lääkärintarkastusta
Hinta lääkärintarkastuksen kanssa 370,00 €
Hinta ilman lääkärintarkastusta
Hinta lääkärintarkastuksen kanssa 345,00 €
Hinta ilman lääkärintarkastusta
Hinta lääkärintarkastuksen kanssa 320,00 €
Hinta ilman lääkärintarkastusta
Hinta lääkärintarkastuksen kanssa 245,00 €

Hinta lääkärintarkastuksen kanssa 540,00 €
Hinta ilman lääkärintarkastusta
Hinta lääkärintarkastuksen kanssa 500,00 €
Hinta ilman lääkärintarkastusta
Hinta lääkärintarkastuksen kanssa 460,00 €
Hinnat sisältävät palvelumaksun. Hintoihin lisätään Kanta-maksu 4,00 €.
Yksi suunta
Esim. ranne, polvi, nilkka
Kaula-, rinta- tai lanneranka
Hinnat sisältävät palvelumaksun. Hintoihin lisätään Kanta-maksu 4,00 €.
Hinnat sisältävät palvelumaksun. Hintoihin lisätään Kanta-maksu 4,00 €.
Sis. nivelen sisäisen varjoaineen
Hinnat sisältävät palvelumaksun. Hintoihin lisätään Kanta-maksu 4,00 €.
Mahdollinen artrografiatutkimuslisä nivelen tutkimuksissa.

Tampere, Helsinki, Kuopio, Joensuu
Helsinki, Joensuu
Hinnat sisältävät palvelumaksun sekä Kanta-maksun.
Veloitamme asiakasta peruuttamattomasta tutkimuksesta.
Lue lisää:
S-ALAT
S-AFOS
S-Amyl
S-ASAT
S-B12-Vit
U-BaktVi
F-BaktVi1
S-Bil
S-CRP
B-CRPpika
S-CDT
S-D-25
S-Ferrit
fP-Gluk
S-GT
B-Hbp
F-hHb
B-HbA1c
S-K
S-Ca
S-Lipidit
S-Krea
B-La
B-Leukp
S-MypnAb
S-Na
B-PVK+T
S-PSA
S-RF
F-SalmVi
S-CCPAb
Ps-StrAAg
Ps-StrVi
S-Testo
(S -TfR)
P-TT-INR
B-Tnl
S-TSH ja S-T4-V
B-TVK
U-CtGcNhO
S-Uraat
Hinnat sisältävät palvelumaksun sekä Kanta-maksun.
Veloitamme asiakasta peruuttamattomasta tutkimuksesta.
Lue lisää:
Asiakasetutarjous 1.1.–30.6.2026, norm. 109 €
Asiakasetutarjous 1.1.–30.6.2026, norm. 199 €
Asiakasetutarjous 1.1.–30.6.2026, norm. 209 €
Asiakasetutarjous 1.1.–30.6.2026, norm. 240 €
Lopullinen hinta muodostuu itse lausunnosta tai todistuksesta, vastaanottokäynnistä sekä palvelumaksu että Kanta-maksusta.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
Lisätietoja hinnoista saat asiakaspalvelustamme numerosta 010 312 010.
Sisältää lausunnon
Sisältää lausunnon
Sisältää lausunnon
Sisältää lausunnon
Lääkärit toimivat itsenäisinä ammatinharjoittajina ja määrittelevät itse palkkionsa. Hinnaston vastaanottokäyntien hinnat ovat suuntaa antavia, joten ne voivat vaihdella asiantuntijan mukaan.
Voit katsoa asiantuntijakohtaisen hinnan verkkoajanvarauksesta klikkaamalla asiantuntijan nimeä.
Vastaanoton hinta määräytyy vastaanoton kokonaiskeston perusteella. Kokonaiskestoon sisältyy vastaanottoajan lisäksi myös aika, jonka asiantuntija käyttää esitietoihin tutustumiseen ja kirjausten tekoon potilastietojärjestelmään. Vastaanoton pituuteen ja hintaan voivat vaikuttaa myös tutkimustulosten kuuleminen ja jatkohoidon suunnittelu. Jos nämä asiat hoidetaan vastaanoton yhteydessä, käynnin kesto voi pidentyä. Mikäli niistä keskustellaan erillisellä etävastaanotolla (esimerkiksi puhelimitse), laskutetaan erillinen etävastaanoton hinta. Myös etävastaanottojen eli puhelin- ja videovastaanottojen hinta perustuu kokonaiskestoon. Hintoihin lisätään erikseen palvelumaksu, e-reseptimaksu, Kanta-maksu sekä mahdolliset toimenpidemaksut.
Lue lisää:
Hinnat ovat voimassa arkisin klo 7–21. Muina aikoina hintoihin lisätään korotukset:
arkisin klo 21–7 hintojen korotus on 100 %
lauantaisin klo 7–18 välillä korotus on 30 %
lauantaisin klo 18 jälkeen korotus on 100 %
sunnuntaisin ja juhlapyhinä korotus on 100 %, juhlapyhien aattona klo 18 jälkeen korotus on 100 %
joulu- ja juhannusaattona sekä pääsiäislauantaina korotus on 100 % ja näitä edeltävänä päivänä klo 18 alkaen korotus on 100 %.
10 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 62,00 €
20 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 88,00 €
30 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 110,00 €
45 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 143,00 €
60 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 176,00 €

Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 101,00 €
20 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 133,00 €
30 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 155,00 €
45 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 205,00 €
60 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 260,00 €

Vastaanoton hinta määräytyy vastaanoton kokonaiskeston perusteella. Kokonaiskestoon sisältyy vastaanottoajan lisäksi myös aika, jonka asiantuntija käyttää esitietoihin tutustumiseen ja kirjausten tekoon potilastietojärjestelmään. Myös etävastaanottojen eli puhelin- ja videovastaanottojen hinta perustuu vastaanoton kokonaiskestoon. Hintoihin lisätään erikseen palvelumaksu, e-reseptimaksu sekä Kanta-maksu sekä mahdolliset toimenpidemaksut.
Lue lisää:
Hinnat ovat voimassa arkisin klo 7–21. Muina aikoina hintoihin lisätään korotukset:
arkisin klo 21–7 hintojen korotus on 100 %
lauantaisin klo 7–18 välillä korotus on 30 %
lauantaisin klo 18 jälkeen korotus on 100 %
sunnuntaisin ja juhlapyhinä korotus on 100 %, juhlapyhien aattona klo 18 jälkeen korotus on 100 %
joulu- ja juhannusaattona sekä pääsiäislauantaina korotus on 100 % ja näitä edeltävänä päivänä klo 18 alkaen korotus on 100 %.
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 67,50 €
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 101,00 €
Hinta muodostuu aikaperusteisesti, vastaanottoon ja kirjauksiin yhteensä käytetystä ajasta. Vastaanottohintoihin lisätään palvelumaksu sekä Kanta-maksu.
Mielen Pihlajalinnan palvelut, jotka toteutetaan Pihlajalinnan lääkärikeskusten puolesta, noudattavat lääkärikeskusten hinnastoja.
Perumattomasta ajasta veloitamme varatun vastaanoton hinnan.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
60 min. Laskutus alkavan 15 min mukaan
60 min
10 kertaa
Sis. Kanta- ja palvelumaksut
Sis. 7 käyntikertaa, sis. alv 25,5 %
Hinta muodostuu aikaperusteisesti, vastaanottoon ja kirjauksiin yhteensä käytetystä ajasta. Vastaanottohintoihin lisätään palvelumaksu sekä Kanta-maksu.
Mielen Pihlajalinnan palvelut, jotka toteutetaan Pihlajalinnan lääkärikeskusten puolesta, noudattavat lääkärikeskusten hinnastoja.
Psykoterapia-arviot vaativat aina 90 min ajan.
Perumattomasta ajasta veloitamme varatun vastaanoton hinnan.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
60 min
90 min
60 min
Hinnasta vähennetään Kela-korvaus per käyntikerta
Hinta muodostuu aikaperusteisesti, vastaanottoon ja kirjauksiin yhteensä käytetystä ajasta. Vastaanottohintoihin lisätään palvelumaksu sekä Kanta-maksu.
Mielen Pihlajalinnan palvelut, jotka toteutetaan Pihlajalinnan lääkärikeskusten puolesta, noudattavat lääkärikeskusten hinnastoja.
Perumattomasta ajasta veloitamme varatun vastaanoton hinnan.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
Yksityisasiakkaille
Hinnasto ja ajanvaraus Mielen huoli- linjalta puh. 010 312 023 arkisin klo 8-18

60 min sis. 45 min vastaanotto + 15 min kirjaukset
Hinta muodostuu aikaperusteisesti, vastaanottoon ja kirjauksiin yhteensä käytetystä ajasta. Vastaanottohintoihin lisätään palvelumaksu sekä Kanta-maksu.
Mielen Pihlajalinnan palvelut, jotka toteutetaan Pihlajalinnan lääkärikeskusten puolesta, noudattavat lääkärikeskusten hinnastoja.
Ensimmäistä kertaa psykiatrian erikoislääkärin vastaanotolle tulevan käyntiin varataan vastaanottajan aikaa yhteensä 90-120 min. Psykoterapia-arviot vaativat aina 90 min ajan.
Perumattomasta ajasta veloitamme varatun vastaanoton hinnan.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
Erikoislääkäri 60 min
Erikoislääkäri 75 min
Erikoislääkäri 90 min
90 min etävastaanotto
Paketti sisältää seuraavat tutkimukset: Influenssavirus A ja B, RS-virus, Adenovirus, Streptococcus pneumoniae, Ihmisen metapneumovirus, Parainfluenssavirus 1, 2 ja 3, Koronavirus OC43 ja Koronavirus Sars-CoV-2.
Hinnat sisältävät palvelumaksun sekä Kanta-maksun.
Veloitamme asiakasta peruuttamattomasta tutkimuksesta.
Lue lisää:
RvirAg
Paketti sisältää seuraavat tutkimukset: Influenssavirus A ja B, RS-virus ja Koronavirus Sars-CoV-2.
Hinnat sisältävät palvelumaksun sekä Kanta-maksun.
Veloitamme asiakasta peruuttamattomasta tutkimuksesta.
Lue lisää:
-InfRSVCVAg
Paketti sisältää seuraavat tutkimukset: Adenovirus ja A-ryhmän streptokokki.
Hinnat sisältävät palvelumaksun sekä Kanta-maksun.
Veloitamme asiakasta peruuttamattomasta tutkimuksesta.
Lue lisää:
Ps-NieluAg

-InfABAg
Ps-StrAAg tai Pu-StrAAg
B-MonAb-Op
-RSVAdenAg
S-MypnAbp
Paketti sisältää seuraavat tutkimukset: Influenssa A ja B, RS-virus ja koronavirus.
Hinnat sisältävät palvelumaksun sekä Kanta-maksun.
Veloitamme asiakasta peruuttamattomasta tutkimuksesta.
Lue lisää:
-InfRSCVp
Päivystysvastaanoton hinta määräytyy vastaanoton ja mahdollisten toimenpiteiden kokonaiskeston mukaan. Kokonaiskestoon lasketaan mukaan vastaanottoaika sekä asiantuntijan käyttämä aika esitietoihin tutustumiseen, kirjaamiseen ja toimenpiteiden toteutukseen. Myös puhelin- ja videovastaanottojen hinnoittelu perustuu käynnin kokonaiskestoon. Vastaanoton pituuteen ja hintaan voivat vaikuttaa myös tutkimustulosten kuuleminen ja jatkohoidon suunnittelu. Jos nämä asiat hoidetaan vastaanoton yhteydessä, käynnin kesto voi pidentyä. Mikäli niistä keskustellaan erillisellä etävastaanotolla (esimerkiksi puhelimitse), laskutetaan erillinen etävastaanoton hinta. Vastaanottohinnan lisäksi laskutetaan palvelumaksu, e-reseptimaksu ja Kanta-maksu. Toimenpiteistä veloitetaan erillinen toimenpidemaksu, joka määräytyy niiden keston ja vaativuuden mukaan. Toimenpidemaksun suuntaa antava hintahaarukka on 80–200 euroa. Päivystyksessä asiointiin voi sisältyä myös muita maksuja, kuten tutkimusmaksuja sekä lääke-, rokote-, apuväline- tai hoitajan antaman ohjauksen ja neuvonnan maksuja.
Lue lisää:
Hinnat ovat voimassa arkisin klo 7–21. Muina aikoina hintoihin lisätään korotukset:
arkisin klo 21–7 hintojen korotus on 100 %
lauantaisin klo 7–18 välillä korotus on 30 %
lauantaisin klo 18 jälkeen korotus on 100 %
sunnuntaisin, juhlapyhinä ja juhlapyhien aattona klo 18 jälkeen korotus on 100 %
joulu- ja juhannusaattona sekä pääsiäislauantaina ja näitä edeltävinä päivänä klo 18 alkaen korotus on 100 %.
10 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 66,00 €
20 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 95,00 €
30 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 123,00 €
45 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 155,00 €
60 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 180,00 €

Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 106,00 €
20 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 140,00 €
30 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 175,00 €
45 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 235,00 €
60 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen alk. 280,00 €

Vastaanottohintoihin lisätään palvelumaksu sekä Kanta-maksu.
Lue lisää:
30 min
45 min
60 min
Rokotuksen hinta muodostuu rokotuskäynnistä 44,66 € ja alla olevasta rokotehinnaston mukaisesta rokotteen hinnasta. Lisäksi veloitetaan Kanta-maksu.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
Havrix, aikuiset
Havrix 0,5 ml, lapset
Twinrix
Twinrix pediatric, lapset
Engerix
HBVaxPro
Ixchiq
Qdenga
ACT-HIB
Gardasil 9
Influvac
Efluelda, korkea-annoksinen influenssarokote yli 60-vuotiaille
Ixiaro
Boostrix
Triaxis
Stamaril
Dukoral annosjauhe
Dukoral annosjauhe 2 x 1
Comirnaty, tarkistathan saatavuuden lääkärikeskuksesta
DiTeBooster
Typhim Vi
Vivotif
Bexsero 0,5 ml
Menveo
Nimenrix
Prevnar 20
Pneumovax, yli 2-vuotiaille
Prevnar 13
Vaxneuvance
Imovax polio
Encepur
Encepur, lapset
Ticovac
Ticovac junior
Arexvy
Arexvy
M-M-RVaxPro
Priorix
Varivax
Verorab
Shingrix 0,5 ml
Rokotuksen hinta sisältää rokoteaineen ja pistosmaksun. Lisäksi veloitetaan Kanta-maksu.
Punkkibussissa käyvät maksutapoina pankkikortit, Visa ja Visa Electron sekä Mastercard. Tarkistamme henkilöllisyyden rokotuskäynnin yhteydessä. Otathan kuvallisen henkilöllisyystodistuksen mukaan.
Aikuiset
Hinta koskee yhtä rokotusta
Lapset 1-15-vuotiaat
Hinta koskee yhtä rokotusta
Korkea-annoksinen influenssarokote yli 60-vuotiaille
Oman rokotteen pistäminen
Varmistathan rokotteen saatavuuden ennen Punkkibussiin saapumista: [email protected]

Lapset 1-11-vuotiaat
Hinta koskee yhtä rokotusta
Aikuiset
Hinta koskee yhtä rokotusta
Varmistathan rokotteen saatavuuden ennen Punkkibussiin saapumista: [email protected]
Varmistathan rokotteen saatavuuden ennen Punkkibussiin saapumista: [email protected]
Hinta koskee yhtä rokotusta
Linssi- ja kaihileikkaushinnat sisältävät esitutkimuksen ja leikkauksen. Hintaan lisätään palvelumaksu.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
1 silmä, sis. peruslinssi
1 silmä, sis. linssi

Vastaanoton hinta määräytyy vastaanoton kokonaiskeston perusteella. Kokonaiskestoon sisältyy vastaanottoajan lisäksi myös aika, jonka asiantuntija käyttää esitietoihin tutustumiseen ja kirjausten tekoon potilastietojärjestelmään. Vastaanottohintoihin lisätään erikseen palvelumaksu, e-reseptimaksu sekä Kanta-maksu.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
Arkihinnat ovat voimassa maanantaista perjantaihin klo 8-20. Muina aikoina hintoihin lisätään korotukset: lauantaisin klo 8–18 välillä korotus on 30 prosenttia. Lauantaisin klo 18 jälkeen, sunnuntaisin, juhlapyhien aattona klo 18 jälkeen ja pyhinä korotus on 100 prosenttia.
20 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen 138,00 €
30 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen 156,00 €
45 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen 205,00 €
60 min
Vastaanottokäynnin omavastuu Kela-korvauksen jälkeen 223,00 €
Voluma, Volift, Volbella
Volift retouch
Volite
<50 ky
<20 ky
<100 ky
<50 ky
<20 ky
Unen Pihlajalinnan lääkäreiden ja hoitajien vastaanotot Pihlajalinnan yleisen hinnaston mukaan.
Kun valitset asiantuntijalle ajan verkkoajanvarauksessa, saat tarkemman hinta-arvion vastaanotosta.
Vastaanottohintoihin lisätään palvelumaksu sekä Kanta-maksu.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
Uniapneatutkimus
1h lähivastaanotto
30 min
Viikko
CPAP-laitteen vuokranneille
Valitaan yksilöllisesti
Enintään 1 vuosi
Unen Pihlajalinnan lääkäreiden ja hoitajien vastaanotot Pihlajalinnan yleisen hinnaston mukaan.
Kun valitset asiantuntijalle ajan verkkoajanvarauksessa, saat tarkemman hinta-arvion vastaanotosta.
Vastaanottohintoihin lisätään palvelumaksu sekä Kanta-maksu.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
60 min
10 kertaa
Sis. Kanta- ja palvelumaksut
Sis. 7 käyntikertaa
Sis. alv 25,5 %
Hintaan lisätään palvelumaksu ja Kanta-maksu.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
Lisätietoja hinnoista saat asiakaspalvelustamme numerosta 010 312 010.
Hintaan lisätään mahdolliset kudosnäytteet
Hintaan lisätään palvelumaksu ja Kanta-maksu.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
Lisätietoja hinnoista saat asiakaspalvelustamme numerosta 010 312 010.
Hintaan lisätään palvelumaksu ja Kanta-maksu.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
Lisätietoja hinnoista saat asiakaspalvelustamme numerosta 010 312 010.
Gastroskopia. Hintaan lisätään mahdolliset kudosnäytteet sekä mahdolliset lisätoimenpiteet kuten esim. polypin poistot
Kolonoskopia. Hintaan lisätään mahdolliset kudosnäytteet sekä mahdolliset lisätoimenpiteet kuten esim. polypin poistot
Hintaan lisätään palvelumaksu ja Kanta-maksu.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
Lisätietoja hinnoista saat asiakaspalvelustamme numerosta 010 312 010.
Hintaan lisätään palvelumaksu ja Kanta-maksu.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
Lisätietoja hinnoista saat asiakaspalvelustamme numerosta 010 312 010.
Ennen 12. raskausviikkoa
Hintaan lisätään palvelumaksu ja Kanta-maksu.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
Lisätietoja hinnoista saat asiakaspalvelustamme numerosta 010 312 010.
Kliininen rasituskoe
Holter
Hintaan lisätään palvelumaksu ja Kanta-maksu.
Lue lisää: Palvelu- ja muut maksut
Lisätietoja hinnoista saat asiakaspalvelustamme numerosta 010 312 010.
ENMG

Hinta / jalka
Hinta / jalka
Enintään 30 min
Enintään 60 min