Kasvojenkohotus ja botuliinihoito
Kasvojen, kaulan ja otsan ulkonäön parantamista voidaan tehdä erilaisilla ja eriasteisilla esteettisillä ja kirurgisilla toimenpiteillä. Ikääntyminen näkyy ihmisen kasvoilla kudosten veltostumisena, mutta on hyvin yksilöllistä, missä vaiheessa muutokset näkyvät. Elämäntavat ja geeniperimä vaikuttavat niin kasvojen, kuin koko kehonkin ikääntymiseen. Iholle muodostuu ryppyjä ensin korvien etupuolelle ja myöhemmin myös helpommin näkyville alueille. Ihon alla kudokset löystyvät ja rasvakudos surkastuu. Mitään suositusikää ei korjauksille voida antaa, mutta nuoremmille potilaille kuitenkin riittävät tavallisesti kevyemmät toimenpiteet toivotun tuloksen saavuttamiseksi. Kasvojen muotoilussa kevyimpiä vaihtoehtoja ovat erityyppiset pistoshoidot. Täyteaineita käytetään uurteiden ja ryppyjen korjaamiseen. Niistä lääkäri valitsee aina parhaiten soveltuvan aineen hoidettavan alueen ja ikämuutosten syvyyden mukaan. Myös botuliinia käytetään kasvojen ikämuutosten hoitoon. Hoidosta on apua, mikäli kasvojen alueelle on syntynyt uurteita voimakkaan lihastoiminnan seurauksena. Kasvoja kohottavia leikkaustoimenpiteitä on useita erityyppisiä, joista yhdessä leikkaavan plastiikkakirurgin kanssa valitaan kullekin potilaalle parhaiten sopiva. Näin turvataan se, että lopputulos vastaa odotuksia mahdollisimman hyvin.
Täyteaineita käytetään uurteiden ja ryppyjen korjaamiseen. Jo pitkään käytössä olleet hyaluronihappo-täyteaineet täyttävät uurteita ja juonteita. Uudempi ja tehokkaampi keino on käyttää nk. toisen polven täyteaineita, jotka paitsi täyttävät uurteita, myös lisäävät ihon omaa kollageenituotantoa, jolloin iho jäntevöityy ja hoidolla voidaan saada aikaan jopa kevyttä kasvojenkohotusta vastaavia hoitotuloksia ilman leikkausta. Toisen polven täyteaineilla saatu hoitotulos on pitkäkestoisempi kuin hyaluronihapolla aikaansaatu tulos, mutta ei pysyvä. Eri ihoalueille käytetään erilaisia täyteaineita. Hoidettava alue, asiakkaan terveydentila ja oma toive hoitotuloksen kestosta, vaikuttavat täyteaineen valintaan. Toisen polven täyteaineita voidaan käyttää kasvojen alueella kaikkialla muualla paitsi otsalla ja huulten alueella. Huulten ja huulirajan täyttämiseen käytetään menestyksekkäästi ensisijaisesti hyaluronihappoa.
Botuliinihoito
Botuliinitoksiinilla voidaan hoitaa ilmelihasten liiallisen aktiivisuuden aiheuttamia ryppyjä. Hoidon vaikutuksesta "liika-aktiivisten" lihasten voimakas supistuminen vähenee, jolloin lihas rentoutuu ja sen seurauksena syntynyt ryppy tai uurre ihossa oikenee. Botuliinihoito on turvallinen hoitomuoto kokeneen lääkärin tekemänä. Suomessa botuliini on ollut käytössä jo 1990-luvulta lähtien. Botuliinihoitoa voidaan käyttää kasvojen ryppyjen silottamiseen, kulmakarvojen kohottamiseen ja kasvojen ikämuutosten ennaltaehkäisemiseen. Vastoin yleistä käsitystä, botuliinihoidolla ei pyritä täysin estämään niiden ilmelihasten toimintaa, joiden supistuminen aiheuttaa ryppyjä ja uurteita. Hoidolla pyritään yksinomaan rauhoittamaan näiden lihasten voimakasta toimintaa.
Botuliinikäsittelyn tarkoituksena on saada aikaan pehmeämpi, luonnollinen ja pirteän näköinen ilme. Botuliinihoidot sopivat niille, jotka toivovat kasvojen alueen ehostusta tai ikämuutoksien hoitoa suhteellisen nopeasti ja vaivattomasti. Hoidolla voidaan myös ennaltaehkäistä syvempien ihouurteiden syntyä. Hoito sopii hyvin useimmille. Hoidon esteitä ovat raskaus ja eräät pitkäaikaissairaudet. Botuliinihoito edellyttää tarkkaa tilannearviota asiakkaan ongelmasta, mutta tilannearvion jälkeen hoito on suhteellisen nopea. Hoidon tulos tulee näkyviin vasta muutamien päivien, joskus vasta reilun viikon kuluessa. Hoidosta voi tulla minimaalisia mustelmia tai pieniä neulanpiston jälkiä, jotka paranevat täysin muutamassa päivässä. Jäljet ovat helposti peitettävissä meikillä, joten toipumisaikaa ei tarvita. Hoidon vaikutus kestää noin 4 kuukautta, jonka jälkeen hoito voidaan uusia, jos vaikutuksen halutaan jatkuvan.
Rasvan siirto kasvoihin
Injektiohoitoihin katsotaan kuuluvaksi myös oman rasvan ruiskuttaminen täyteläisyyttä kaipaaviin kasvonosiin. Rasva kerätään talteen yleensä vatsalta tai reisiltä ja samassa toimenpiteessä ruiskutetaan hoidettaviin kasvojen alueisiin. Siirretystä rasvasta jää pysyvästi alueelle noin puolet, loppu imeytyy ensimmäisen 6 kuukauden kuluessa pois. Alueelle pysyvästi jäänyt rasva käyttäytyy jatkossa kuten alueen alkuperäinen rasvasolukko. Rasvansiirto voidaan tarvittaessa uusia. Rasvansiirron jälkeen ovat mustelmat tavallisia ja siksi on hyvä varautua viikon toipumisaikaan. Usein ensin kokeillaan hyaluronihappo-injektiolla ja mahdollisesti myöhemmin siirretään omia rasvasoluja.
Kasvojenkohotus
Klassinen kasvojenkohotus eli facelift on toimenpide, jolla tarkoitetaan kasvojen ihon ja ihonalaisen kudoksen kohottamista sileämmän vaikutelman luomiseksi. Parannuttuaan leikkausarvet jäävät piiloon hiuspohjaan, korvakäytävien reunaan ja korvantaustojen poimuun. Kasvojenkohotus tehdään nukutuksessa tai kevytnukutuksessa. Toipuminen leikkauksesta vie 2-3 viikkoa, minkä jälkeen suurimmat mustelmat ja turvotukset ovat hävinneet ja potilas voi palata töihin sekä aloittaa varovasti liikuntaharrastukset. Faceliftin laajuus suunnitellaan aina yksilöllisesti, pyrkimyksenä vaikuttaa juuri kyseessä olevien kasvojen ikääntymisestä johtuviin ongelmakohtiin ja näin palauttaa kasvojen nuorekas ilme.
Väkäslankakohotus, eli Happy lift on kasvojen "kevyt-facelift". Näitä sulavia polylaktidista valmistettuja lankoja käytetään tukemaan ja nostamaan kasvojen pehmytkudoksia ilman varsinaista leikkausta. Toipuminen tästä kohotuksesta on nopeaa. Poskien tueksi asetetut teipit antavat tukea neljän vuorokauden ajan.
Otsan kohotus voidaan tehdä joko koko kasvojen kohotuksen yhteydessä tai erillisenä toimenpiteenä. Otsan ihon ja ihonalaiskudoksen laskeutuminen johtaa kulmakarvojen liukumiseen alaspäin sekä poikittaisten ryppyjen muodostumiseen otsalle. Lievinä näitä ongelmia on mahdollista hoitaa pistoshoidoilla, mutta suurempiin esteettisiin haittoihin leikkaushoito mahdollistaa paremman ja pysyvämmän korjaamisen. Leikkaus tehdään yleensä tähystystoimenpiteenä, jolloin hyvin pienet arvet jäävät näkymättömiin otsan hiuspohjaan.






