Arpien hoito ja ihon hionta 

Arpien kehittyminen iholle esimerkiksi leikkausten, tapaturmien ja palovammojen jälkeen on elimistön oma korjausmenetelmä, jolla syntynyt vaurio korjataan. Akne saattaa aiheuttaa iholle syviäkin kuoppamaisia arpia. Arvet muodostuvat sidekudoksesta. Pienet ja pinnalliset haavat arpeutuvat lähes näkymättömiksi, mutta syvemmistä haavoista jää iholle aina pysyvä ja joskus häiritsevän näkyvä jälki.

 

Arpien poisto

Aknearpien muodostumiseen vaikuttaa talirauhasten tulehduksen voimakkuus sekä kunkin potilaan oma perimä. Arpikudos poikkeaa normaalista ihosta ennen kaikkea värinsä, mutta myös joustavuutensa ja vahvuutensa puolesta. Arven kypsyminen lopulliseen muotoonsa kestää jopa 6-18 kuukautta, jonka jälkeen mahdollinen arpikorjaus kannattaa tehdä. Leventyneeksi, kuopalle tai koholle parantuneet arvet on mahdollista korjata erilaisilla menetelmillä, joista yksi on plastiikkakirurgin tekemä korjausleikkaus. Siinä vanha pinnallinen arpi poistetaan, ja syntynyt uusi haava suljetaan siten, että sillä on parempi mahdollisuus parantua esteettisesti kauniimmaksi. Arpikorjaukseen voidaan liittää jälkihoitona esim. silikoniteippi tai silikonivoide -hoito tai kortisoni-injektiot. Varsinaisen korjaustoimenpiteen lisäksi voidaan arven ulkonäköä jatkohoitaa myös erilaisilla kemiallisilla happokuorinnoilla, ihonhionnoilla, täyteaineilla sekä rasva- tai omakudossiirteillä.

Kuoppamaisten aknearpien pistemäinen happokäsittely, nk. CROSS -kuorinta, madaltaa arven syvyyttä ja vaalentaa väriä. Koholle jääneet aknearvet (esim. hartioissa) hyötyvät ihon mekaanisesta hionnasta, jolla myös kuoppamaisia arpia voidaan edelleen madaltaa. Ellipse MultiFlex -pulssivalohoitolaitteella on mahdollista hoitaa esimerkiksi ihon venymisestä aiheutuneita arpia sekä erilaisia aknearpia.

 

Ihon hionta

Ihonhionnalla eli dermabrasiolla voidaan hoitaa esimerkiksi aknearpia ja raskausarpia. Hiontoja tehdään steriloidulla hiekkapaperilla ja hiontalaitteella. Useimmiten hionnan tulos tehostuu, kun siihen yhdistetään kemiallinen ihonkuorinta ja suuri osa ihonhionnoista tehdäänkin tällaisella yhdistelmähoidolla. Toimenpiteessä käytetään tarvittaessa paikallispuudutetta, hiontasyvyydestä riippuen. Tarvittaessa hoito voidaan toistaa tuloksen parantamiseksi.

Lääkäri suunnittelee arpien hoidon asiakkaan kanssa yksilöllisesti, kunkin asiakkaan tarpeista lähtien. Yhdessä käydään läpi asiakkaan toiveet hoitomuodosta, realistinen saavutettavissa oleva hoitotulos sekä paras mahdollinen tapa päästä siihen. Toisinaan erilaiset yhdistelmähoidot mahdollistavat parhaan hoitotuloksen.