Etusivu / Dextra auttaa / Terveyspalvelut
Terveyspalvelut
  • 27.7.2015

    Nilkan ja polven nyrjähdykset sekä pienet lihasrevähdykset ovat yleisiä vammoja nuorilla urheilijoilla. Välillä sattuu isompikin kolhu.

  • 14.7.2015

    Jalkapallokentillä riittää suuria tunteita ja riemuja. Pienet naarmut eivät jarruttaneet menoa Helsinki Cupissa, joka on monelle nuorelle kesän kohokohta.

  • 7.5.2015

    Kun siitepöly sotkee arjen, tarvitaan lääkäriä. Apteekki taas auttaa lievissä oireissa.

  • 27.4.2015

    Noin 10-15 prosenttia pienistä lapsista kärsii toistuvasti välikorvantulehduksista. Osalle kehittyy liimakorva, jossa tärykalvon liike häiriintyy ja lapsi kuulee huonommin.

  • 27.4.2015

    Välikorvantulehdus on pienillä lapsilla tavallinen vaiva, joka kiusaa melkein kaikkia lapsia ennen kolmatta ikävuotta.

  • 1.1.2015

    Kuorsaus on hyvin tavallinen ongelma, joka tyypillisesti lisääntyy ikääntymisen ja ylipainon kertymisen myötä. Yöunen laatu heikkenee sekä kuorsaajalla että läheisillä. Tämä heijastuu päivittäiseen vireyteen ja sillä voi olla myös epäsuotuisia terveydellisiä vaikutuksia.

  • 1.1.2015

    Tyypin 1 diabeteksen perustan muodostaa yksilöllisesti muokattu insuliinihoito. Tyypin 2 diabeteksen hoidossa edellä kuvattujen elintapamuutosten lisäksi lääkehoito on keskeisessä asemassa.

  • 1.1.2015

    Diabeteksen hoidossa diabeetikon omaosuus on merkittävä. Omahoitoa opeteltaessa asiantuntijoiden apu ja neuvot ovat tarpeen. Hoitotaidot kehittyvät sairastamisen myötä ja diabeetikosta tulee oman hoitonsa paras asiantuntija.

  • 1.1.2015

    Diabetes ei itsessään aiheuta suun alueen sairauksia tai oireita. Diabeetikoilla suun alueen tulehdukset ovat kuitenkin tavallisempia, ne pahenevat herkemmin sekä paranevat huonommin kuin muilla.

  • 1.1.2015

    Geriatria on lääketieteen erikoisala, joka keskittyy ikääntyvien fyysisiin, henkisiin ja toiminnallisiin ongelmiin. Geriatri, eli geriatrian erikoislääkäri, on erikoistunut hoitamaan kattavasti iäkkäiden ongelmia, joista monet liittyvät muistiin, mielialaan, kipuihin ja tasapainovaivoihin.

  • 1.1.2015

    Muistatko Chopartin ja Lisfrancin? Chopartin ja Lisfrancin nivelten murtumat ja sijoiltaanmenot ovat yleisimpiä vammoja, jotka jäävät diagnosoimatta ja huonolle hoidolle. Nämä pienten luiden ja nivelten vammat mielletään pieniksi murtumiksi ja sijoiltaanmenoiksi.

  • 1.1.2015

    Niveltieto-lehden toimitus selvitti Dextra Jalkaklinikan asiantuntijalta, milloin jalkaterän luudutus kannattaa tehdä ja miten toimenpiteestä toipuminen yleensä sujuu.

  • 1.1.2015

    Dextra Kuvantamisella on käytössään uusi kuvantamislaite, Planmed Verity, joka on ns. kartiokeilatekniikkaan perustuva tietokonetomografia-laite. Laitteella saadaan erittäin tarkkoja kuvia raajojen luista, nivelistä, poskionteloista ja kasvojenluista.

  • 1.1.2015

    Kilpirauhaseen saattaa kehittyä hyvänlaatuisen liikakasvun (struuman) tai iän mukanaan tuoman rappeutumisen myötä hyvänlaatuisia kystia (nesterakkuloita), jotka voivat kokonsa vuoksi aiheuttaa kaulalle paineentunnetta.

  • 1.1.2015

    Dupuytrenin kontraktuura eli kämmenen kalvokutistuma, jota toisinaan kutsutaan myös viikinkitaudiksi, on etenevä sidekudossairaus. Tavallisesti tauti vaikuttaa useisiin sormiin ja molempiin käsiin samanaikaisesti.

  • 1.1.2015

    Ikääntyvän ihmisen mahdollisimman hyvä fyysinen toimintakyky muodostaa perustan aktiiviselle ja mielekkäälle elämälle. Liikunta pitää yllä luuston vahvuutta, parantaa unen laatua ja vaikuttaa positiivisesti mielialaan.

  • 1.1.2015

    Magneettikuvantamisen edelläkävijänä Dextra aloitti ensimmäisten joukossa kuvantamisen 3T-laitteistolla.

  • 1.1.2015

    Diabetes on joukko erilaisia sairauksia, joille on yhteistä se, että veren sokeripitoisuus kasvaa liian suureksi. Avaintekijänä on insuliinihormoni: sen erityksen loppuminen, määrän riittämättömyys tai vaikutuksen heikkeneminen eli insuliiniresistenssi.

  • 1.1.2015

    Lue tästä mitä sinun on hyvä ottaa mukaan ja miten sinun tulee valmistautua kun tulet senioriklinikalle.

  • 1.1.2015

    Muistitutkimuksilla kartoitetaan muistin tilannetta keskustelemalla ja kyselyin sekä testein, jolloin saadaan kattava kokonaisuus sekä potilaan, läheisen että lääkärin näkökulmasta. Yleisimmät testit ovat MMSE-testi ja CERAD.

  • 1.1.2015

    Toistuvia ja pitkittyneitä sivuontelotulehduksia (otsa-, kita-, tai poskiontelotulehduksia) voidaan hoitaa avartamalla sivuontelon ja nenän välinen aukko pallolaajennusmenetelmällä.

  • 1.1.2015

    Nilkkavamma on yksi tavallisimpia syitä hakeutua hoitoon tapaturmapäivystykseen. Suurin osa nilkan vammoista on venähdysvammoiksi luokiteltavia osittaisia nivelsidevaurioita.

  • 1.1.2015

    Näytteen ottoihin ja kystapunktioihin kuuluvat ohutneulabiopsiat, paksuneulabiopsiat sekä nesteonteloiden tyhjennykset.

  • 1.1.2015

    Solisluun pään sijoiltaan meno voi tapahtua esim. kontaktiurheilussa tai pyörällä kaatuessa hartia edellä. Oireena on äkillinen kipu ja solisluun pään turvotus.

  • 1.1.2015

    Olkanivel voi mennä sijoiltaan esimerkiksi rajun kaatumisen tai törmäämisen seurakusena. Olkanivelen sijoiltaan menoja tapahtuukin usein urheilussa.

  • 1.1.2015

    Olkanivelessä on suurimmat liikeradat elimistön kaikista nivelistä. Luisten rakenteitten puolesta niveltä voidaan pitää “epävakaana”.

  • 1.1.2015

    Muisti voi pettää kaikenikäisillä, mutta ikä on suurin yksittäinen syy muistisairauden syntyyn. Nykyisin 65 vuotta täyttäneistä suomalaisista kaksi prosenttia sairastaa dementiaa ja 85 vuotta täyttäneistä jo 30 prosenttia.

  • 1.1.2015

    Polven eturistisiteen repeämä on tavallisin urheilussa syntynyt polven nivelsidevamma. Eturistisidevamma ei aina vaadi leikkaushoitoa, mutta erityisesti nuorten, liikunnallisesti aktiivisten ihmisten vammat kannattaa hoitaa leikkauksellisesti.

  • 1.1.2015

    Polven nivelkierukka repeää tyypillisesti polven vääntövamman yhteydessä. Nivelkierukan repeäminen aiheuttaa tyypillisesti kipua nivelrakoon, polven lukkiutumista ja pettämistä.

  • 1.1.2015

    Käden puutuminen, pistely, ”tikuttelu” voi olla merkki ääreishermon puristuksesta eli hermon pinteestä. Käden alueen yleisin hermopinne on keskihermon (lat. nervus medianus) ns. pinne rannekanavassa. Tätä tilaa kutsutaan nimellä rannekanavaoireyhtymä.

Edellinen 1 2Seuraava